Ideologisten vihollisten, kansallissosialistisen Saksan ja kommunistisen Neuvostoliiton, 23. elokuuta 1939 solmima hyökkäämättömyyssopimus hämmästytti koko maailmaa. Tähän ns. Molotovin–Ribbentropin sopimukseen liittyvässä salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan suhteen. 

Suomessa tilanteen kehitystä seurattiin jännittyneinä. Puolustusvalmiutta nostettiin asteittain raja-alueilta alkaen. Suomenkin hallitus sai lokakuun alussa kutsun saapua Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”, kuten sanamuoto kuului, mutta Suomi valitsi heti kättelyssä toisen linjan kuin Baltian maat.

Neuvostoliitto vaati Suomelta Karjalan kannakselta niin laajoja alueita, että niiden luovuttaminen olisi tuhonnut Mannerheim-linjana sittemmin tunnetuksi tulleen pääpuolustuslinjan. Suomenlahden saaria olisi ehkä voitukin antaa puna-armeijan käyttöön, mutta Hangon luovuttamista sotilas- ja laivastotukikohdaksi pidettiin liian vaarallisena. Suomen kansa oli hallituksen linjan takana ehkä yllättävänkin rauhallisena. Itänaapuriin ei luotettu.

Suomi varautui pahimman varalle julistamalla tosiasiallisesti yleisen liikekannallepanon. Koska venäläisiä ei haluttu ärsyttää, tapahtui armeijan saattaminen lähes täyteen valmiuteen ylimääräisten harjoitusten, YH:n, nimellä.

Ensimmäiseksi YH-päiväksi määrättiin 10. lokakuuta 1939. Suojeluskuntajärjestö hoiti liikekannallepanotehtävänsä kitkattomasti. Jo kuun puolivälissä oli kaikki yhdeksän kenttäarmeijan divisioonaa perustettu, ja käytännössä kaikki reserviin kuuluvat, eli alle 60-vuotiaat upseerit ja alle 40-vuotiaat aliupseerit sekä miehet, kutsuttu kertausharjoituksiin. Kolmattasataatuhatta suomalaista sotilasta valmistautui vastaanottamaan suurvallan miljoona-armeijaa.

Kun Neuvostoliitto sitten 30. marraskuuta 1939 hyökkäsi ilman sodan julistusta maassa, merellä ja ilmassa, oli Suomen armeija henkisesti ja fyysisesti vaan ei materiaalisesti valmis. Syy ei ollut sotilaiden vaan puolustustarpeet laiminlyöneiden poliitikkojen. Ylipäälliköksi valittu C.G.E. Mannerheim paalutti talvisodan ensimmäisessä päiväkäskyssään kansakunnan linjan:

− Tämä sota ei ole mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös. Me taistelemme kodin, uskonnon ja Isänmaan puolesta.

Suomi kävi toisen vapaussotansa kansallisen yksimielisyyden vallitessa. Suomalaisten salainen ase oli talvisodan henki.

Puolan ja Baltian maiden sekä jo niitä ennen Itävallan ja Tšekkoslovakian kohtaloiden jälkeen oli maailmanhistoriallisesti merkittävää, että Pohjolan pieni kansa ei suostunut suurvaltojen sanelupolitiikkaan.

Suomi ei alistunut, koska se tahtoi elää. Tätä tahtotilaa kannattaa kansakunnan muistaa, kun talvisodan alkamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta.