Suomalaiset vapaaehtoisjoukot tekivät vuosina 1918−1922 sarjan sotaretkiä itärajan taakse Itä-Karjalaan, Inkeriin ja Petsamoon sekä Suomenlahden yli Viroon. Nämä retket muodostavat Suomen itsenäisyyshistoriassa pienimuotoisen mutta mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta käytetään nimitystä heimosodat.

Heimosotaretket olivat kiinteä osa vastaitsenäistyneen Suomen maantieteellistä muotoutumiskehitystä. Retkien tarkoituksena oli suomensukuisten heimojen asuinalueiden irrottaminen sisällissotaan ajautuneesta Venäjästä joko niiden itsenäistämiseksi tai liittämiseksi yhdeksi suureksi Suomeksi.

Heimokansallisen ajattelun juuret olivat syvällä autonomian ajassa. Kiinnostus Vienassa ja Aunuksessa asuvaan karjalaiseen heimokansaan oli virinnyt 1800-luvun kuluessa kansallisromantiikan ja suomalaiskansallisen herätyksen vaikutuksesta.

Ensimmäisen maailmansodan aikana erityisesti aktivistit ja jääkärit olivat kaavailleet Suur-Suomea, jonka rajojen sisällä olisivat kaikki Venäjän ikeen alta vapautetut heimokansat. Samalla saataisiin turvalliset rajat linjalle Laatokka−Syväri−Ääninen−Vienanmeri, jota voitaisiin menestyksellisesti puolustaa. Sama periaate, kolmen kannaksen raja, oli sittemmin esillä jatkosodassakin. Sitä propagoitiin iskulauseella ”lyhyt raja, pitkä rauha”.

Jääkäreiden osalta heimokansallinen innostus kiteytyy sanoiksi Heikki Nurmion 1917 Saksassa kirjoittamassa Jääkärimarssissa, jonka alkuperäisessä versiossa lukee: ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa / yks’ suuri on Suomen valta.” Viron sisällyttämistä Suur-Suomeen pidettiin kuitenkin jo liiallisena, joten Nurmio sai korjata marssinsa lopulliseen muotoonsa: ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa / yks’ suuri on Suomen valta.”

Kun bolševikit kaappasivat lokakuun vallankumouksessa 1917 Venäjällä vallan, joutuivat he pian ankaraan, nelisen vuotta kestäneeseen sisällissotaan valkoisia venäläisiä ja heitä tukeneita länsivaltojen interventiojoukkoja vastaan. Maailmanpoliittinen tilanne, sekasortoinen sisällissota Neuvosto-Venäjällä, mahdollisti heimosodat. Lisäksi Suomen ja Venäjän välinen raja oli vielä vahvistamatta, ja Suomen uskottiin saavan pitää valtaamansa alueet tulevaisuudessa käytävissä rauhanneuvotteluissa.

Paradoksaalista on, että Itä-Karjalan liittäminen kuului Suomen hallituksenkin tavoitteisiin, mutta heimosotaretket eivät olleet Suomen virallista politiikkaa. Heimosotaretket suoritettiin pääasiallisesti vapaaehtoisvoimin, jos kohta monasti Suomen valtion tarjoaman poliittisen ja taloudellisen selkänojan turvin.

Heimosodat alkoivat Suomen vapaussodan kestäessä keväällä 1918 ja jatkuivat lyhyin katkoksin lähes neljä vuotta, aina helmikuulle 1922. Siten näitä yhdeksän vuosikymmentä sitten alkaneita retkiä voidaan perustellusti pitää osana Suomen itsenäisyystaistelua, joka laajeni taisteluksi suomenheimoisten kansojen vapauden ja oikeuksien puolesta.

Heimosodissa kaatui ja haavoittui satoja suomalaisia, ja niiden seurauksena Suomeen saapui tuhansia karjalais- ja inkeriläispakolaisia. Heimosotiin osallistuneiden suomalaisten lukumäärä on kokonaisuudessaan noin 9 000 miehen luokkaa, joten mistään marginaali-ilmiöstä ei ollut kysymys. Vapaussoturi-lehti perehtyy tarkemmin aiheeseen ensi vuoden numeroissaan. Tuleva vuosi on myös lehden 50-vuotisjuhlavuosi.