Tämän lehden ilmestyessä Suomen vapaussodasta 1918 samoin kuin jääkärien pääjoukon paluusta tulee kuluneeksi pyöreät yhdeksän vuosikymmentä.

Tätä kirjoittaessa mieltä sykähdyttää Helsingin yliopiston juhlasalissa järjestetty Jääkärimarssin ensiesityksen 90-vuotismuistokonsertti, joka herätti myös laajemmin pohtimaan jääkärien merkitystä vapaussodassa. Jääkärit olivat vapaussotureita jos ketkä, joten on hienoa, että juuri Suomen kansan suosima Jääkärimarssi aloitti perinnetyön juhlavuoden 2008.

Jääkäreitä − kuten ihmisiä aina − oli joka lähtöön, eikä heitä kaikkia suinkaan kannata noin vain yksilöinä nostaa jalustalle. Kokonaisuutena jääkäriliike maamme valtiollisen vapauden etujoukkona kuitenkin muodostaa myös maailmanhistoriallisessa mittakaavassa harvinaisen kiehtovan sankaritarinan, jota suomalaiset ovat syystäkin hellineet. Jääkärit nousivat taisteluun itsenäisen Suomen luomiseksi ennen muita ja muita rohkeammin.

Viimeinen jääkäri, kenraali Väinö Valve kuoli maaliskuussa 1995. Vaikka jääkäreitä ei enää ole, heidän tarinansa elää. Käsillä olevassa lehdessä kerrotaan yhdestä tunnetuimmasta jääkäristä, Isontalon Antista (1895–1964) ja hänen jääkärille tyypillisistä vaiheistaan vapaussodassa. Tämän härmäläisen jääkärin henkilökohtaista rohkeutta tuskin kukaan voi olla hämmästelemättä, oli hänen toiminnastaan mitä mieltä tahansa. Isotalon sadunomaiset seikkailut jääkärivärvärinä Etelä-Pohjanmaalla, kuukausikaupalla takaa-ajettuna, ovat tosiasiallisestikin niin erikoislaatuiset, että ne ovat Suomen itsenäisyystaistelun historiassa vertaansa vailla.

Vapaussodan jälkeen heimosotaretkillä soturimainetta niittäneen jääkärivääpeli Isotalon motto on ikuistettu Aunuksen retken muistomitaliin: Ei sanoin mutta teoin. Se kuvastaa hyvin tämän toiminnan miehen, todellisen itsenäisyysaktivistin, suoraa luonnetta. Isotalo ei pitänyt siitä, että puhutaan ja puhutaan, mutta ei tehdä mitään. Hänen kohdallaan teot kieltämättä puhuvatkin puolestaan. Asiastaan varma mies värväsi miehiä jääkäripataljoonaan ilmeisesti enemmän kuin kukaan muu. Tarkkaa lukumäärää on mahdoton sanoa, sillä Isotalo ei mottonsa mukaisesti pitänyt melua tekemisistään.

Matti Lauerma on ikivihreässä jääkärihistoriassaan osuvasti kuvannut Isotalon kaltaisia jääkärijohtajia, esitaistelijoita, jotka viis veisasivat sodasta sarjana taktillisia taidonnäytteitä. Nämä luontaiset johtajat johtivat joukkoaan vapaussodassa ja heimosodissa edestä ja hakivat suoraviivaisesti voittoa, koska joukkojen koulutustaso oli parhaimmillaankin heikko:

− Ratkaisevia tekijöitä olivat tilanteen hallinta, lannistumaton tarmo, kovuus niin vihollista kuin tarpeen vaatiessa omiakin kohtaan, piittaamattomuus omasta kohtalosta ja sellainen hyökkäyshenki, joka veti omat mukaan ja kauhistutti vastustajan.

Ilman Isontalon Antin kaltaisia pelottomia, nuoruuden innolla taistelevia jääkärijohtajia ei vapaussota olisi päättynyt yhtä ripeästi laillisen hallituksen joukkojen voittoon. Jääkärit muodostivat maamme itsenäisyystaistelun kovan ytimen vapaussodan lisäksi vielä talvi- ja jatkosodankin aikana.