Myllyniemi Seppo: Sodan monet kasvot − sisällissota Hämeessä 1918. SKS 2007. 179 sivua

Hämeen maakunta-arkiston entinen johtaja Seppo Myllyniemi on julkaissut kaksitoista artikkelia käsittävän kirjan Sodan monet kasvot − sisällissota Hämeessä 1918. Myllyniemi lähestyy vapaussotaa mikrohistoriallisesta perspektiivistä kuvaten sodan eri osapuolilla taistelleiden väkivaltaisesti päättyneitä elämäntarinoita. Eri artikkeleissa käsitellään niin punaisen terrorin kuin valkoisten vastatoimien uhreiksi joutuneita samaten kuin surmansa saaneita ulkomaisia vapaaehtoisia rintaman eri puolilla.

Kuten otsikkokin kertoo, näkee Myllyniemi vapaussodan sisällissotana. Vapaussota-sanaa saa hakea lähinnä lähdeviitteistä. Silti eräissä artikkeleissa, kuten Tampereen pohjoispuolen taisteluihin osallistuneiden venäläisten kohtaloita käsiteltäessä, voi rivien välistä lukea kyseessä olleen vapaussodan.

Myllyniemi käyttää sanoja sisällissota, kansalaissota ja kapina. Äärimmäisen vasemmistonäkemyksen (luokkasota) hän on jättänyt pois. Silti teksteistä voi lukea rivien välistä luokkaristiriidoilla olleen syy sodan syntyyn ainakin Hämeessä − etenkin kuvattaessa Mustialan ja Suinulan valkoisia uhreja.

Makrotason suuret kansalliset kysymykset jäävät taustalle. Silti teoksen parhaita osia ovat ruotsalaisvapaaehtoisten Olof Palmen ja Thorbjörn von Stedingkin kohtaloita kuvaava artikkeli, joka tuo esiin ruotsalaisten vapaaehtoisten ”kustaviaaniset” motiivit ja vapaaherra von dem Bussche Streithorstin kuolemaa koskeva artikkeli. Jälkimmäisessä sivutaan Saksan sodan päämääriä ja politiikan motiiveita.

Tampereella kadonneen Lauri Laaksosen tarina herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Syntyy kuva, kuin sota olisi ollut kapina Kartano-Suomessa. Välillä näkemys lähenee jopa Väinö Linnan kuvausta romaanissa Täällä Pohjantähden alla.

Teoksen etuna on, että se sisältää hyvää aikakauden kuvaa. Esimerkiksi kielikysymys eräiden valkoisten vastatoimien rajuuden selittäjänä nousee esille. Punaisten väkivaltaan löytyy selittäjäksi myös henkilökohtaiset suhteet kuten kuvattaessa Tyrvännön punaista terroria huhtikuussa 1918. Monet nimet, jotka ovat nykyisin vain nimiä kirjojen sivuilla tai marmoritauluissa, saavat eloa. Myllyniemi nostaa myös esiin sen usein sivuutetun seikan, että monilla punaisilla ei ollut ideologisia motiiveita. Punakaartiin liityttiin työttömyyden vuoksi, sillä kaartissa sai soppaa ja palkkaa.

Teoksen taitosta voidaan erikseen mainita, että teksti on helppolukuista ja teos on pienikokoinen, joka helpottaa lukukokemusta kuin myös kuvien jako tasaisesti eri sivuille. Vaikka elämäntarinat repivät eri suuntiin, pysyy kokonaisuus kasassa.

Jouni Sillanmäki



Julkaistu Vapaussoturissa 5/2007