Pentti Airio: Yrjö Keinonen. Puolustusvoimain komentaja. Otava 2007. 335 s.

Puolustusvoimien komentaja, jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen (1912–1977) oli kiistely persoona. Hänen urastaan komentajana on kirjoitettu paljon. Keinonen oli uudistaja, mutta myös muista välittämätön pyrkyri, jonka ura päättyi ennen aikojaan niin sanottuun kellarijupakkaan vuonna 1969.

Kuolemansairaana kirjoittamissaan muistelmissa Keinonen selitteli valintansa komentajaksi ohi parinkymmenen vanhemman kenraalin välttämättömäksi. Kenraaliluutnantti Veikko Vesterisen muistelmat antoivat Keinosesta puolustusvoimain komentajana vähemmän mairittelevan kuvan. Vesterisen kuvaa Keinosesta korjasivat kirjoissaan kenraalin tytär Marja Lappi puolisoineen ja majuri Kyösti Jäppinen. Nyt aiheesta on ilmestynyt väitöskirjatasoinen tutkimus, jonka tekijä Pentti Airio on itsekin sotilas, prikaatikenraali evp.

Keinosen urakehitys oli loistava. Jo sodan aikana hän eteni reservin vänrikistä Mannerheim-ristin ritariksi ja aktiivimajuriksi. Sotakorkeakoulun jälkeen 1950-luvun alkupuolella hänen uransa näytti polkevan jonkin aikaa paikoillaan. Uusi nousu alkoi 1960-luvun alussa, jolloin Keinonen nopeassa tahdissa eteni ensin everstiksi ja pian kenraalikuntaan, ohittaen samalla kymmeniä virkaiältään vanhempia upseereita.

Yrjö Keinosta pidetään laskelmoivana pyrkyrinä. Nykyään hän olisikin hyvänä esimerkkinä eteenpäinpyrkivästä uraihmisestä, mutta armeijapiireissä ja vielä 1960-luvulla Keinosen olisi pitänyt odottaa vuoroaan komentajaksi. Vaikeasta luonteestaan huolimatta Keinonen tunsi oikeat ihmiset. Airio näkee yhdeksi taustavaikuttajaryhmäksi maalaisliitto-keskustapuolueen lisäksi Mannerheim-ristin ritarit, varsinkin Adolf Ehrnroothin ja kansanedustaja Arvo Pentin. Ehkä yhtenä syynä Keinosen nimittämiselle olivat puolustusvoimien uudistushankkeet. Sen lisäksi, että Keinonen nautti tasavallan presidentti Urho Kekkosen luottamusta, hän oli sopivan häikäilemätön ja muista kenraaleista eristäytynyt uudistajaksi.

Komentajakaudella tuotti vaikeuksia kenraalin yksinäinen asema. Nimitys ohi yli 20 vanhemman kenraalin ei voinut olla herättämättä katkeruutta, varsinkin kun yleisesti Keinosen valinta nähtiin poliittisena. Keinonen herätti alaisissaan niin suuria tunteita, että moni oli varmasti vahingoniloinen Keinosen erotessa puolustusvoimien komentajan tehtävästä keväällä 1969 kellarijupakan jälkeen.

Pentti Airion tutkimus tukee yleistä mielipidettä Keinosesta. Hän oli arvostettu ja lahjakas, mutta myös häikäilemätön pyrkyri. Keinosesta joko pidettiin tai sitten häntä pelättiin ja jopa inhottiin. Komentajakausi ei näin jälkikäteen arvosteltuna ehkä ollutkaan niin loistelias kuin aikanaan kuviteltiin.

Airion kuva Keinosesta muodostuu tiukasta asiatiedosta ja sen pohjalta tehdyistä johtopäätöksistä. Henkilökohtaiset sympatiat ja antipatiat eivät tässä nouse esille, kuten muissa viime vuosina ilmestyneissä muistelmaluontoisissa kuvauksissa. Vaikka Airion tutkimus on ”kansanpainos” väitöskirjasta, olisi tyyli saanut olla sujuvampaakin.

Pasi Pulju


Julkaistu Vapaussoturissa 2/2008