Topulin talon uhrit isänmaan vapauden puolesta
Valtatie yhden varrella Kiikalan kunnassa noin 20 kilometriä Salosta Helsingin suuntaan sijaitsee kallioisella mäellä Topulin talo, joka oli ennen punainen väriltään, ja nyt valkoiseksi maalattu. Alempana aivan lähellä valtatietä on Salon seudun reserviupseerien pystyttämä muistokivi, jossa lukee: ”Ohikulkija, pysähdy ja ajattele. Tällä maalla ollut Topulin talo maksoi raskaat lunnaat maamme vapauden puolesta sodissamme. Talosta kaatuivat pojat: Mauri Lehtinen -39, Vilho Lehtinen -41, Kauko Lehtinen -41, Erkki Lehtinen -41 sekä vävy Mauri Helkiö -41”. Kiven alaosassa on vielä sanat Koti − Uskonto − Isänmaa.
Topulin talo sijaitsi lapsuudenkotini naapurissa. Muistan hyvin Topulin perheen, veljekset ja heidän äitinsä. Perheemme olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Veljekset olivat urheilullisia, rehtejä ja työteliäitä nuoria miehiä, jotka osallistuivat maanpuolustustyöhön ja ohjasivat myös muita siihen.
Omat veljeni ja samoin sisareni olivat mukana maanpuolustusjärjestöissä Topulin poikien ja tyttärien hyvän esimerkin innoittamina. Olin usein seuraamassa heidän järjestämiään hiihto- ja muita kilpailuja, joihin omat vanhemmat veljeni osallistuivat. Kerran sain itsekin ampua sotilaskiväärillä; ensimmäinen kerta jäi hyvin mieleen ymmärrettävistä syistä.
Monet yksityiskohdat tässä kanssakäymisessä Topulin perheen kanssa ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni ja uskon omaksuneeni heidän esimerkillään monia läpi elämän säilyneitä arvoja.
Suruviestejä rintamalta
Kun sota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä 1939 saapui ensimmäinen suruviesti Topulin taloon jo joulukuussa samana vuonna. Martti oli kaatunut 8. joulukuuta Muolaassa. Martti-pojan kaatuminen oli raskas isku Topulin Alma-emännälle. Siunaustilaisuudessa hän lyyhistyi poikansa haudan ääreen. Tämä kärsimys oli kuitenkin vasta alkua.
Jatkosodan alussa Vilho kaatui 5. syyskuuta 1941 Koivuniemessä Laatokan Karjalassa ja Kauko haavoittui samana päivänä ja kuoli seuraavana päivänä matkalla kenttäsairaalaan Kinalahdessa. Veljesten Tuulikki-sisar oli lääkintälottana rintamalla ja oli kenttäsairaalassa vastaanottamassa Vilhoa ja Kaukoa, joista Vilho oli jo kuollut ja Kauko haavoihinsa kuolemassa.
Kolmen veljen jo kaaduttua rintamalla annettiin nuorimmalle veljelle Erkille tilaisuus jäädä etulinjan taakse. Hän ei kuitenkaan sallinut edes puhua sellaisesta. Toisilla on perhe ja lapset kotonaan, mutta hän ei ole naimisissa eikä tarvitse huoltaa ketään, hänen on mentävä. Lähtiessään heti Vilhon ja Kaukon hautajaispäivän jälkeen kotoaan hän sanoi, että varmaan nyt minäkin lähden viimeisen kerran.
Lokakuun loppupuolella veljesten sisaren tullessa Salosta linja-autolla kotiinsa ja lähestyttäessä Topulin taloa kuljettaja katsoi ulos sivuikkunasta ja totesi, että Topulin talossa oli jälleen siniristilippu puolitangossa. Takapenkistä kuului sisaren tuskainen ääni; Erkki oli kaatunut 22. lokakuuta 1941 Nikoforovisskajassa Itä-Syvärillä.
Neljä Vapaudenristin sururistiä
Veljesten isä oli kuollut jo ennen talvisotaa. Äiti sen sijaan joutui kantamaan raskaan taakan. Hän jaksoi vielä olla muistokiven paljastustilaisuudessa tuolissa istuen rinnassaan neljä Vapaudenristin sururistiä. Topulin talo menetti poikansa eikä ketään jäänyt enää pitämään taloa.
Topulin poikien muistomerkille ilmestyy silloin tällöin kukkia. Joku ohikulkija on ne sinne vienyt. Hän ei ehkä tiedä veljeksistä muuta kuin sen minkä patsaasta lukee. Hänellä on kuitenkin syvä tunne siitä, että käynnillään tällä paikalla hän kunnioittaa erityisesti näiden veljesten muistoa, mutta samalla kaikkien niiden suomalaisten miesten ja naisten muistoa, jotka ovat asettaneet koko elämänsä alttiiksi isänmaan vapauden puolesta.
Helsingin kaupungin omistuksessa
Muutama vuosi sitten pääsin talonmiehen opastamana sisälle Topulin taloon. Hän kertoi Helsingin kaupungin omistavan talon ja pitävän siellä kesän aikana lapsille ja nuorille kesäsiirtolaa.
Kysyessäni talon veljesten aikaisesta irtaimistosta sain kuulla, että ne oli viety kaatopaikalle. Eräästä huoneesta löysin kuitenkin ilmeisesti jostain lehdestä leikatun sankariveljeksiä esittävän kuvan. Tämä lehdenpalanen oli kiinnitetty vanhaan tapettiseinään samoin kuin Topulin taloa alkuperäisen näköisenä ja pihakalliolla istuvaa Topulin väkeä esittävä valokuva kehystettynä.
Viimeksi kävin paikalla elokuun lopulla ja kuljin pihapiirissä muistellen yli 65 vuoden takaisia aikoja. Talo ympäristöineen ja ulkorakennuksineen oli autio ja tyhjä. Ei ollut enää talon väkeä. Kaikessa on hylkäämisen, nuutumisen ja kolkkouden tunnelma. Jopa pihapuukin on jo menettänyt lehtensä kuivuuden vuoksi ja mukautunut muuhun tunnelmaan.
Minulle tämä paikka on pyhä ja arvokas. Väkisinkin kouristaa mieltä ajatus, että jotakin on peruuttamattomasti kadonnut.
Kunniataulu Topulin taloon
Olisikohan paljon pyydetty, että Helsingin kaupunki kustantaisi omistamaansa Topulin taloon veljeksistä kertovan kunniataulun. Talossa kesiään viettävät lapset ja nuoret saisivat siten tietoa näistä Topulin kohtalonhetkistä, sillä elämän on kuitenkin jatkuttava.
Hyvän tulevaisuuden rakentamiseksi on tunnettava historiamme ja ymmärrettävä, kuinka paljon uhrauksia sodat ovat vaatineet isiltämme, äideiltämme, veljiltämme ja sisariltamme. Jäljellä ovat nämä kalliit lunnaat ja muistot, mutta jäljellä on myös vapaus ja itsenäisyys.
Suomen marsalkka Mannerheim lausui talvisodan jälkeen antamassaan päiväkäskyssä Suomen armeijan sotilaille mm. näin: "Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun ja te olette siinä suorittaneet suurtöitä, jotka vuosisatoja loistavat historian lehdillä."
Suomen kansaa auttoi ratkaisevasti noina kohtalonvuosina 1939−1944 laaja yksimielisyys ja suuri uhrimieli sekä luja luottamus taistelunsa oikeutukseen. Suomi osoitti tahtonsa säilyä itsenäisenä kansakuntana muiden kansojen joukossa.
Tämän päivän ihmiselle on aiheellista käydä vaikkapa Topulin poikien Martti, Vilho, Kauko ja Erkki Lehtisen sekä talon vävyn Mauri Helkiön muistomerkillä. Siellä voi pysähtyä, hiljentyä ja ajatella sitä raskasta uhria, jonka Topulin talo antoi isänmaalle uhraamalla arvokkaimpansa eli kaikki sodassa olleet poikansa Isänmaan vapauden puolesta.
Matti Ahdeoja Kirjoittaja on nurmijärveläinen kihlakunnanneuvos.
Julkaistu Vapaussoturissa 4/2006
|
|
Sankariveljessarjan koti, Topulin talo Kiikalassa. |
|
|
Kirjoittaja muistokivellä. |
|
|
Talon sisällä veljeksistä kertoo vain jatkosodan aikainen lehtileike |
|