Jääkäreiden käymä asemasota Saksan itärintamalla oli ankaraa aikaa: nälkää, likaa, tauteja, tiukkaa kuria ja kuolemanvaaraa. Kaikki eivät kestäneet. Yksi sisukkaista oli kortesjärveläinen talollisen poika Jaakko Ilmari Pahkajärvi (s. 1897), joka liittyi jääkäripataljoonaan marraskuussa 1915.
Ilmari Pahkajärven Jääkärimuseossa Kortesjärvellä säilytettävä päiväkirja kuvaa elävästi eteläpohjalaisen rivijääkärin elämää ja tuntoja Misse-joen rintamalla nykyisen Latvian alueella kesällä 1916.
30.5.1916
Tänään on ensimäinen päivä kun tätä kenttäpäiväkirjaa käytän. Nyt pitäisi mun tehdä tässä ikään kuin tili omaisteni kanssa sentähden, että suoraan sanoen olen melkein karkaamalla heidän joukostaan lähtenyt. Ainoa puolustus heidän torumisiaan vastaan on sen asian suuruus ja pyhyys, jonka puolesta minäkin olen ollut täällä. Olen kärsinyt aluksi hyvin huonosta ilmastosta ja ruuan huonoudesta. Kovasta rahan puutteesta on usein ollut mieli apea. Ankarimmat palvelukset mitä kuvitella saattaakaan, on täytynyt kestää. Mutta yleensä olen pysynyt hyväntuulisena, samoin kuin hyvät kaverinikin.
Nyt kun on hetki tullut, jolloin marssitaa ulos [rintamalle], niin unohtaa kaikki mikä on tuottanut kärsimystä maailmassa. Sillä nyt lyövät ne hetket, jolloin suuri asiamme lähenee ratkaisuaan. Suomen vapautus. Oi miten suuri onkaan se aate, jonka puolesta me lähdemme nyt taistelemaan isänmaamme vihollista vastaan.
14.6.1916
On ollut jo vähän tiukanpuoleista taistelua tänään. Tänä aamuna kello 7:stä 9:ään ampuivat meidän tykkimme jotenkin tuimasti ryssien juoksuhautoja ja pattereita. Me olimme untterstamteissa [unterstand, miehistösuoja] kello 7 ja 58:saan jolloin juoksimme kukin paikoilleen juoksuhautoihin ja avattiin kauhea kivääri tuli, tähtäyspisteenä ryssien hiekkavalleja pitäen. Tarkoitus kivääritulella oli se, että jos ryssät pakenevat asemistaan tykkitulen tähde vähä ulommas niin kiväärikuulat krapsivat niitä vähän kintuille.
16.6.1916
Sataa tänään. Se alkoi eilen illalla. Tämä seutu kun on ennestään hyvin vetinen, niin on joka paikka sanomattoman märkä. Meidän ryhmällä oli vahti eilisestä kello 1 tänään kello 1:n. Päivän aikaan oli kaksi, yöllä neljä miestä pitämässä silmällä ja pimeässä kuuntelemassa vaaria ryssäin toimista. Yöllä oli sitä paitsi 11sta 3:een 3 miestä komppaniasta kerrallaan retkeilemässä meidän ja vihollisten välissä olevalla kentällä.
26.6.1916
Pataljoonassamme on tapahtunut vähän jotain häpeällistä, joka koskee kipeästi jokaiseen rehelliseen suomalaiseen. Neljännessä komppaniassa on kaksi miestä kruppenführer [gruppenführer, ryhmänjohtaja] Tuominen ja hilfskruppenführer [hilfsgruppenführer, vararyhmänjohtaja] Vikström karanneet ryssäin puolelle toissa yönä. Siellä ne konnat ovat oman henkensä pelastamiseksi ilmoittaneet kaikki hommamme ryssille.
5.7.1916
Eilen oli kahdeksan kuukautta kulunut siitä, kun pujin saksalaisen sotilaan uniformun päälleni.
Ja kuinka kauan vielä pitääkään olla poissa Suomesta. Sitä ei voi ollenkaan arvata. Voi olla niinkin, etten ollenkaan, etten milloinkaan astu jalallani enää Suomen niemelle. Sitä en ollenkaan sure, vaikka kaatuisinkin tässä sodassa, sillä niin paljon olen jo sotilas, mutta se olisi paljoa pahempi, jos maanpakolaisena tulisin erotetuksi kotimaastani.
14.7.1916
Ruokaa saamme me kerran päivässä kello 12, illalla joskus saa myös ruokaa mutta useimmiten saadaan vain juomaa joka on kahvin ja teen välimuoto. Tänään nukahdin vähää ennen ruuan saantia eivätkä toverini huomanneet herättää minua ruuan tultua. Jäin siis ilman ruokaa.
Leipäosani, minkä jokainen saa joka päivä, olin syönyt. Olin siis auttamattomassa tilassa. Nälissäni kävelin takanamme juoksevan puron reunalle. En häpee sanoa, että sain kaikin voimin taistella itkua vastaan, sillä niin kurja oli tilanteeni. Päästyäni luontoni herraksi aloin poimia niitä harvoja mansikoita mitä puron reunalla kasvoi ja söin niitä kurjaan nälkääni. Nyt odottelen seuraavaa ateriaa, johon on 24 tuntia ja kuvittelen, että tämä on mitä viheliäisintä kohtalon ivaa.
Jääkärin päiväkirja päättyy 15. elokuuta 1916. Samana päivänä Ilmari Pahkajärvi kuolee vihollisen kranaatin osuttua miehistösuojaan. Nuoren eteläpohjalaisen vapaustaistelijan kuolemasta on tänä vuonna tullut kuluneeksi yhdeksän vuosikymmentä.
Ilmari Pahkajärven viimeinen leposija on Gallingin sotilashautausmaalla nykyisellä Bititen paikkakunnalla, jossa on yhä suomalaisten vuonna 1925 pystyttämä muistokivi pystyssä. Samassa haudassa lepää myös lappajärveläinen Alfred Hyytinen.