”Mää mää ja pässin pää”, luki huumorilehti Tuulispäässä tämän kuvan alla alkusyksyllä 1918. Pian vapaussodan jälkeen alkoi tasavallan kannattajien ja monarkistien välinen kamppailu, josta sai herkullisia pilapiirroksia – toisin kuin itse sodasta.

Tarkkoja tietoja

Tammikuun lopulla 1918 venäjänsaarelaisten ja Viipurin punaisten neuvotellessa keskenään kysyi punaisten johtomies Jalmari Kirjarinta Urho Seitolalta:

− Kuinka suuri se teidän joukkonne siellä Venäjänsaaressa on?

Seitolan sanottua, ettei hän halua kysymykseen vastata, tuumi Kirjarinta:

− Mutta minäpä tiedän, että teitä on siellä viisituhatta. Luuletteko, ettei meidän tiedusteluosastomme osaa toimia?

Seitolan teki mieli vastata, että eipä oikein osaa, kun lisää ylimääräisen nollan oikean lukumäärän perään. Hetken mietittyään hän kuitenkin päätti, ettei lisäys tässä tapauksessa pahaa tee, ja sanoi:

− Ihmeellisen tarkat tiedot teillä on!

Niin oikein

Pohjalaisia suojeluskuntalaisia oli kokoontunut vapaussodan alussa Haapamäelle, jonne ylipäällikkö Mannerheim oli antanut määräyksen pysähtyä. Matti Laurila (vanhempi) tahtoi Haapamäeltä eteenpäin, mutta jääkäri Juho Heiskanen, joka oli määrätty päälliköksi, esteli ja viittasi saamaansa määräykseen. Silloin vastasi Laurila:

− Niin oikein. Sinä tottelet määräyksiä, mutta lasket joukot ja minut eteenpäin.

Heiskanen jäi Haapamäelle ja Laurila joukkoineen samosi Vilppulaan, jonne muodostui rintama.

Nukkuu ne punaisetkin

Oltiin ensimmäisiä aikoja Vilppulan rintamalla. Jääkäri Paul Wallenius oli määrännyt eräälle joukkueelle vartiovuoron, mutta mennessään vartioita tarkastamaan ei hän tavannut ainoatakaan.

Wallenius meni majoituspaikkaan ja tapasi koko joukon nukkumasta. Saatuaan miehet hereille hän haukkumisensa ohella selitti, että punaiset saattavat milloin tahansa yllättää vartioimattoman Vilppulan. Muuan uninen suojeluskuntalainen vastasi tähän sanatulvaan harvakseltaan:

− Nukkuu ne punaisetkin.

Sanoi ja käänsi kylkeään.

Nimenmuutto

Kun tunnettu punakaartilaisjohtaja Eino Rahja ennen Tampereen valloitusta lähti kaupungista sanoen menevänsä hakemaan apujoukkoja, kehaisi hän lähtiessään:

− Ja jos minä en tule takaisin Lempäälän kautta, ei nimeni enää ole Rahja vaan Rähjä.

Eino Rähjä pakeni Neuvostoliittoon, jossa hän nousi puna-armeijan poliittisessa hallinnossa armeijakunnan komissaariksi asti – asema vastasi kenraaliluutnantin arvoa. Stalinin puhdistuksilta hänet pelasti luonnollinen kuolema vuonna 1936.

Sanomalehtipoika

Helsingissä ilmestynyt sosialidemokraattinen sanomalehti Työmies kertoi eräässä vuoden 1918 numerossaan otsakkeella ”Huonoa pilaa” joidenkin lukijoidensa kertoneen, että he olivat Unioninkadulla kuulleet pienen sanomalehtipojan huutavan:

− Työmies täänpäivänen, valehtelee enemmän kuin eilinen.

Ja kun miehet sitten olivat panneet pojan tiukalle, oli tämä tunnustanut jonkun herran antaneen hänelle viisi markkaa ja käskeneen huutaa sillä tavalla.

Valtakirja

Saksalaisten joukkojen lähestyessä Helsinkiä lähettivät punaiset rauhanneuvottelijansa kenraali von der Goltzin luo. He pyysivät näyttämään valtakirjan, johon kenraali vastasi:

− Minä en ole kauppamatkustaja; teräskypäräni ja rautaristini kyllä ilmaisevat, kuka olen.

Valtakirja jäi tarkastamatta.

Esittely

Mikkelin sairaalassa makasi kuolettavasti haavoittuneena muuan Raatikainen. Sairaalaan saapui korkeita vieraita. Adjutantti esitteli Raatikaisen sängyn kohdalla:

− Vapaaherratar Mannerheim, valkoisen kenraalin sisko!

Haavoittunut vastasi heikolla äänellä:

− Ruatikainen, errään ryhmänpiällikön serkku.

Valkoisella puolella

Sodan päätyttyä jo aikaa sitten renki palasi kotiin ja joutui isännän puhutteluun.

− Kummallas puolella olit? kysyi isäntä.

− Valkoisten tietenkin, vastasi renki.

− Mitäs teit?

− Olin vankina.

Julkaistu Vapaussoturissa 4/2007