...vuoden 1944 sotasurmista naistensairaalassa

Viipurin naistensairaala kuvattuna vuonna 1937. Sairaalassa toimi suomalaisjoukkojen sidontapaikka kesäkuussa 1944. Sotasurmat tapahtuivat 20. kesäkuuta kaupungin valtauksen yhteydessä. – Kuva Arno Forsiuksen kokoelma.

Lehti vertaa tapahtumia Viipurin Katyniksi

Karjala-lehti uutisoi torstaina 21. heinäkuuta 2011, kuinka venäläinen Karjalan kannaksen asukasjärjestö ja sen puheenjohtaja Oleg Gareew ovat tehneet tutkimuspyynnön Venäjän syyttäjälaitokselle suomalaisen sotilaslääkärin Pentti Otto Salosen, lääkintävääpeli Eino Varjolan ja seitsemän suomalaisen haavoittuneen surmaamisesta Viipurissa 20. kesäkuuta 1944.

Viipuria puolustaneen suomalaisen 20. prikaatin joukkosidontapaikka sijaitsi kaupungin naistensairaalassa. Kaupungin menetyspäivänä potilaita yritettiin kiireisesti evakuoida sairaalasta. Kuljetusta hoitava korpraali Paavo Salonen tuli ilmoittamaan, että autoja evakuointiin ei enää ole saatavissa.

Sairaalan sidontapaikkaa johtanut sotilaslääkäri Otto Salonen kehotti lääkintämiehiä ja vartiosotilaita lähtemään ja ottamaan mukaansa kävelemään kykenevät potilaat. Nämä lähtivät kohti Linnansiltaa. Vuoteisiin jäi seitsemän liikkumaan kykenemätöntä potilasta, joita Salonen ja Varjola jäivät hoitamaan.

Yksi jäi eloon tulituksessa

Vihollisen lähestyessä sairaalaa Salonen ja Varjola eivät vielä tienneet, että muualla Viipurissa oli jo ammuttu suomalaishaavoittuneita.

Vihollissotilaat ampuivat suomalaiset sairaalassa, vaikka kansainvälisten lakien mukaan lääkintähenkilökunnan ja haavoittuneiden tulee saada kaikin puolin inhimillinen kohtelu.

Puna-armeijan kaartin rykmentin sotilaille oli annettu määräys, että liikuntakyvyttömät suomalaiset haavoittuneet tulee teloittaa paikalla. Sairaalaan jäi tiettävästi myös arkussa olleita sankarivainajia.

Tuon päivän jälkeen Salosesta, Varjolasta ja sairaalan potilaista ei ole kuultu mitään. Sairaalan lähistöllä maassa on havaittu painauma, jota on arveltu heidän joukkohaudakseen. Suomalainen Sotavainajien Vaalimisyhdistys ry teki alueella tutkimuksia muutama vuosi sitten, mutta mitään ei löydetty.

Sotamies Kalle Autio on tiettävästi ainoa naistensairaalasta eloon jäänyt potilas. Hän oli juuri tullut paikalle jalkaan haavoittuneena. Hän kertoi kuulusteluissa puna-armeijan sotilaiden tulleen sisään ja aloittaneen saman tien tulituksen huoneessa. Autio jäi kaatuvan lääkintävääpeli Varjolan alle ja jäi sinne liikkumatta. Hän livahti sairaalasta, mutta jäi vangiksi pari päivää myöhemmin. Hän palasi sotavankeudesta maaliskuussa 1945.

Nyky-Viipurin lehti uutisoi

Nykyisessä Viipurissa ilmestyvä venäjänkielinen Viipurin Sanomat julkaisi 9. elokuuta näyttävän uutisen erilaisista suomalaissotavankien ja haavoittuneiden surmaamisista Viipurissa sen valtaamispäivänä 20. kesäkuuta 1944. Lehti julkaisi myös sotilaslääkäri Salosen ja vääpeli Ahosen kuvat sekä kuvia suomalaissotilaiden antautumistilanteista Viipurissa. Kuvat lavastettiin aikanaan jälkikäteen. Kuvissa antautuneita suomalaissotilaita marssii Viipurin katuja tai tulee ulos rakennuksista kädet ylhäällä. Uutisessa lehti vertaa sotavankisurmia Viipurin Katyniksi.

 Viipurin Aallon kirjaston kellarista antautui 20. kesäkuuta 1944 haavoittuneita suomalaissotilaita. Heidät telotettiin paikalla. Heidän hautansa epäillään olevan Torkkelin puistossa tai lähistöllä.

Vastapainoksi Viipurin Sanomat kertoo uutisessaan suomalaisten saamista sotasurmatuomioista jatkosodan jälkeisissä oikeuskäsittelyissä Suomessa. Lehti kertoo myös naistensairaalan sotasurmien tutkintavaiheesta. Asia on parhaillaan Viipurin sotilassyyttäjän syyteharkinnassa.

– Haluaisin, että lääkäri Saloselle ja vääpeli Ahoselle annettaisiin Suomessa nyt jälkikäteen kansallissankarin kohtelu. He uhrasivat itsensä potilaittensa hyväksi ja he kaikki joutuivat sotarikoksen uhreiksi, toteaa Oleg Gareew.

Venäläisseura jätti kanteen – Kirjallisia lisätietoja pyydetään suomalaisilta

Puheenjohtaja Gareew asuu ja työskentelee osaksi Suomessa. Hänen johtamallaan järjestöllä on toimisto Viipurissa. – Järjestömme on sekä ihmis- että yleisoikeudellinen. Se toimii tilapäisesti luovutetulla alueella. Toimimme vapaaehtoisesti ilman taloudellista tukea, Gareew kertoo.

Venäjällä oikeus on jakaantunut kahteen osastoon, jossa toisessa tutkitaan siviiliasiat ja toisessa sotilasrikokset. Gareewin järjestön tutkimuspyyntöä Viipurin naistensairaalan sotasurmista käsitellään Viipurin varuskunnan sotilassyyttäjävirastossa. Se on pyytänyt tarkempia lisätietoja ja mahdollisia todistajalausuntoja Suomesta. Syyttäjälle on kuitenkin toimitettu tarkat kuvaukset tapahtuneesta. Ne koottiin Suomessa heti jatkosodan jälkeen muun muassa sotavankeudesta palanneiden kuulemisten yhteydessä.

– Pyydämme, että kaikki kiinnostuneet tahot Suomessa voisivat vielä meitä auttaa todisteiden keräämisessä. Tallennetut silminnäkijäkertomukset tai vastaavat tulisi toimittaa meille kirjallisesti, Gareew vetoaa.

– Toivomme, että Suomen suurlähetystön Pietarin konsulaatti auttaa meitä niin että se välittää Suomen sota-arkistossa olevat tiedot Venäjän ulkoministeriön kautta Venäjän syyttäjävirastoon. Se on varmin tie, Gareew pyytää.

Suomen ulkoasianministeriö pysyttelee sivussa

Gareew toivoo, että naistensairaalan sotasurmien asia etenee Viipurin syyttäjällä. Vaikka suurin osa Viipurin valtaajista ja heidän komentajistaan on jo kuollut, niin Gareew toivoo, että teot kuitenkin tuomittaisiin oikeustasolla, koska sotarikokset eivät vanhene koskaan.

– Asia etenisi varmasti Viipurin syyttäjällä, jos Suomen puolustus- ja ulkoasiainministeriö tarttuisivat asiaan virallisella tasolla. Tällöin syyttäjäkin saisi ohjeita Moskovasta, Gareew toteaa.

Gareew on pyytänyt apua myös Suomen valtionsyyttäjältä. Syyttäjänvirastosta vastattiin, ettei selvitystyö kuulu sen tehtäviin. Virastosta kehotettiin Gareewiä kääntymään asiassa Suomen ulkoasiainministeriön puoleen. Se suhtautuu tähän sotarikokseen kuitenkin pidättyväisesti ja on antanut Gareewille vain tietoja siitä, mitä kansainvälisiä sotilassuojelulakeja oli voimassa vuonna 1944 surmien tapahtuessa.

Surmattujen hautoja Viipurissa?

Vuonna 1944 voimassa olivat vuoden 1907 Haagin ja vuoden 1929 Geneven sopimukset, jotka turvasivat sekä haavoittuneiden että lääkintähenkilöstön asemaa. Jälkimmäisen sopimuksen mukaan lääkintähenkilöstön tuli saada palata omalle puolelle heti kun se oli mahdollista. Sotarikokset ja joukkosurmat eivät vanhene koskaan.

Naistensairaalan surmattujen eikä muidenkaan suomalaisten hautoja ole löydetty Viipurissa, vaikka suomalaiset vapaaehtoistahot ovat tehneet joitakin etsimisyrityksiä.

Viipurin Aallon kirjaston kellarista antautuneita ja haavoittuneita surmattiin kirjaston pihalla 20. kesäkuuta 1944. Heidän hautansa epäillään olevan Torkkelin puistossa tai jossakin lähitienoilla.

Lisätietoja pyydetään: karjalankannas(at)gmail.com ja puh. 040 8447 125.

Lasse Koskinen

Kirjoitus on julkaistu Vapaussoturissa 4/2011.