Ennen vuotta 1939 Saksassa ei ollut kiinnitetty mainittavaa sotilaallista huomiota pohjoismaihin. Pohjoismaille oli kyllä tarjottu keväällä 1939 hyökkäämättömyyssopimusta, mutta ainoastaan Tanska oli tarjoukseen tarttunut. Suomen hallitus oli – vastoin Mannerheimin suositusta – hylännyt Saksan sopimusehdotuksen, vaikka Suomella oli vastaava sopimus Neuvostoliiton kanssa.

Torjuva kanta ei ollut ainakaan omiaan lisäämään Saksan kiinnostusta Pohjolaan, ja niinpä saksalaisille ei tuottanut mitään vaikeutta luovuttaa Suomi Neuvostoliiton etupiiriin Molotov−Ribbentrop-sopimuksessa elokuussa 1939.

Edes Ruotsin malmiesiintymät taikka Petsamon nikkeli eivät saaneet virallisen Saksan huomion kääntymään pohjoiseen, vaikka Pohjolassa liikkuneet saksalaistiedustelijat yrittivät todistella alueen tärkeyttä Saksalle. Saksa oli tottunut saamaan strategiset mineraalista muualta; mm. nikkelinsä se osti Kanadasta, eikä Hitler vielä kesällä 1939 uskonut suursotaan, joka olisi katkaissut nämä toimitukset.

Tilanne muuttuu

Suursota oli kuitenkin syttynyt syyskuun alussa 1939, mutta rintamilla oli ollut varsin hiljaista osapuolten odotellessa vastapuolen aloitteita. Marraskuun lopussa syttynyt Suomen talvisota oli poikkeus hiljaisten rintamien sodassa.

Neuvostoliiton kanssa solmimansa ystävyyssopimuksen vuoksi Saksan asenne sotaa käyvää Suomea kohtaan oli varsin pidättyväinen, mikä sopi myös saksalaisten vähäiseen kiinnostukseen Pohjolaa kohtaan.

Oikeastaan vasta ns. Altmark-välikohtaus 16. helmikuuta 1940 muutti tilanteen. Altmark oli saksalaisen kaapparilaivan Graf Speen aseistamaton apualus, joka oli tuonut brittiläisiä sotavankeja eteläiseltä Atlantilta Islannin vesien kautta kiertäen. Englannin sotalaivat havaitsivat sen Norjan rannikolla, ja välttääkseen joutumasta brittien käsiin Altmark suuntasi puolueettoman Norjan aluevesille. Britit eivät kuitenkaan välittäneet Norjan puolueettomuudesta, vaan valtasivat Altmarkin Jøssing-vuonossa.

Suomi tekosyynä

Välikohtaus havahdutti Saksan sodanjohdon huomaamaan, ettei länsivalloilla ollut aikomustakaan kunnioittaa Norjan tai Ruotsin puolueettomuutta, jos heidän etunsa vaatisivat tuon puolueettomuuden loukkaamista.

Tämä piti paikkansa, sillä Englannissa ja Ranskassa oli tehty suunnitelmia Pohjois-Ruotsin malmikenttien ja malminkuljetusreittien valtaamiseksi niin, että Saksaa estettäisiin saamasta ruotsalaista malmia. Suomen talvisota näytti tarjoavan tähän mahdollisuuden.

Tarjoamalla Suomelle sotilaallista apua Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan Englanti ja Ranska olettivat voivansa miehittää kauttakulkureitin varrella olevat Ruotsin malmikentät sekä malminkuljetussatamat Narvikin ja Luulajan. Suomelle ei tarjottu apua suinkaan Suomen itsensä takia, vaan takana olivat länsivaltain omat etunäkökohdat.

Ongelmaksi muodostui se, etteivät Norja ja Ruotsi olleet halukkaita myöntämään länsivalloille läpikulkuoikeutta, sillä ne pelkäsivät aiheellisesti joutuvansa vedetyksi mukaan suursotaan. Pelkkä länsivaltain suunnitelman julkitulo oli kuitenkin omiaan laajentamaan sotaa pohjoiseen.

Operaatio Weserübung

Hitler nimittäin määräsi heti Altmark-välikohtauksen jälkeen armeijan suunnittelemaan Norjan rannikon valtaamista. Hän halusi saksalaisten olevan siellä ennen länsivaltoja.

Weserübung-nimellä tunnetun operaation suunnittelu annettiin kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorstille, jolla oli pohjoisesta ainakin sen verran kokemusta, että hän oli 1918 kuulunut Suomeen lähetettyyn saksalaiseen apuretkikuntaan.

Suomalaisten taistellessa helmikuun pakkasissa uutta ylivoimaista hyökkäystään aloittanutta puna-armeijaa vastaan sekä länsivallat että Saksa suunnittelivat samanaikaisesti Pohjois-Norjan – ja länsivallat myös Pohjois-Ruotsin – haltuunottoa. Tässä vaiheessa Suomen talvisota oli kummallekin osapuolelle tärkeä, mutta aivan päinvastaisista syistä.

Päinvastaiset intressit

Kun Suomessa ymmärrettiin, ettei sotaa ylivoimaista vihollista vastaan voitaisi käydä loputtomiin, pyrittiin tunnustelemaan rauhanehtoja siitäkin huolimatta, että ehdot olisivat raskaat.

Tällainen ei lainkaan sopinut länsivalloille, sillä talvisodan päättyminen olisi vienyt pohjan näiden suunnitelmilta Suomen avustamisen varjolla miehittää osan Norjaa ja Ruotsia. Niinpä länsivallat suhtautuivat kielteisesti Suomen rauhantunnusteluihin ja kehottivat Suomen hallitusta jatkamaan taistelua luvaten samalla epämääräisen määrän apua epämääräisen ajan kuluttua.

Saksan intressit olivat päinvastaiset. Berliinissä haluttiin talvisodan loppuvan niin pian kuin mahdollista, jotta se ei tarjoaisi länsivalloille tekosyytä pureutua Pohjolaan.

Niinpä saksalaiset antoivat suomalaisten ymmärtää, että rauha olisi tehtävä mahdollisimman pian. Suursodan jälkeen tehtävissä rauhanjärjestelyissä Suomi kyllä saisi menetyksensä takaisin, lupaili Hermann Göring, vaikkei hänellä ollut mitään katetta tuollaisille puheilleen.

Saksassa ei ollut vielä talvella 1940 tehty mitään suunnitelmia idän sotaretkestä, joten Göringin lupaukset tähtäsivät pelkästään siihen, että Saksalle kiusallinen talvisota saataisiin päättymään.

Huonot vaihtoehdot

Suomen hallituksen oli erilaisten ulkomaisten lupausten ristitulessa ja heikkenevässä sotilaallisessa tilanteessa päätettävä joko sodan jatkamisesta tai rauhan tekemisestä raskain ehdoin. Molemmat vaihtoehdot olivat vaikeita ja huonoja vaihtoehtoja.

Kun länsivaltain avuntarjous näytti aivan liian epämääräiseltä, hallitus lopulta kallistui rauhan tekemiseen. Sotilasjohto nimittäin antoi ymmärtää, ettei armeija kestäisi enää pitkään kamppailua ylivoimaista vihollista vastaan. Niinpä Suomi allekirjoitti raskaan rauhansopimuksen 13. maaliskuuta 1940. – Stalin puolestaan suostui rauhaan pelätessään joutuvansa Suomen takia sotaan länsivaltoja vastaan.

Voitto Saksalle

Talvisodan päättyminen oli pettymys länsivalloille mutta voitto Saksalle. Se ei kuitenkaan lopettanut kummankaan osapuolen suunnitelmia pureutua Pohjolaan.

Englanti ja Ranska eivät enää voineet perustella operaatiotaan Suomen avustamisella. Sen sijaan ne suunnittelivat Etelä-Norjan aluevesien miinoittamista saadakseen saksalaisetkin loukkaamaan Norjan puolueettomuutta, mikä puolestaan olisi antanut länsivalloille mahdollisuuden pureutua Narvikin alueelle pohjoisessa.

Haukkana tunnettu laivastoministeri Winston Churchill piti maaliskuun lopussa radiopuheenkin, jossa hän varoitti Norjaa sanoen länsivaltain jatkavan sotaa mihin tahansa se johtaisikin.

Saksalaiset olivat kuitenkin länsivaltoja nopeampia. Operaatio Weserübung aloitettiin 7. huhtikuuta 1940. Tanska vallattiin päivässä, ja seuraavana päivänä saksalaiset joukot olivat Norjan rannikolla. Tietoja brittijoukkojen maihinnoususta Norjaan Lontoossa odottanut Churchill saikin kuulla saksalaisten ehtineen ensin.

Saksalaiset olivat voittaneet kilpajuoksun Norjaan ehkäpä vain muutamalla tunnilla. Britit tosin tulivat perässä, ja Narvikin alueella taisteltiin muutamia viikkoja ennen kuin saksalaiset onnistuivat vakiinnuttamaan asemansa Norjassa.

Petsamon nikkeli

Suuret alueluovutukset rauhanteossa kokenut Suomi jäi pahasti eristyksiin Saksan miehittäessä Tanskaa ja Norjaa.

Erityisesti Suomea rupesi hiertämään Petsamon kysymys. Neuvostoliitto nimittäin oli talvisodan rauhanteossa jättänyt hämmästyttävällä tavalla Petsamon Suomelle siitäkin huolimatta, että sieltä oli löydetty rikas nikkeliesiintymä. Tähän oli vaikuttanut Norjan toivomus.

Norjalaiset eivät olleet halunneet venäläisiä rajanaapureikseen, ja niinpä Norja oli toivonut venäläisiltä Petsamon jäämistä Suomelle. Siitä hyvästä norjalaiset olivat luvanneet Moskovalle pitävänsä kiinni puolueettomuudestaan päästämättä ulkopuolisia alueelleen.

Tällä lupauksella ei kuitenkaan enää kuukausi Suomen rauhanteon jälkeen ollut merkitystä saksalaisten tultua Norjaan. Neuvostoliitto alkoikin nyt vaatia Suomelta Petsamon kaivosoikeuksia itselleen. Myös Saksassa oivallettiin Petsamon nikkelin tärkeys, sillä Saksa ei enää sodan takia saanut tarvitsemaansa nikkeliä Kanadasta.

”Liittolaisten” Saksan ja Neuvostoliiton intressit alkoivat törmätä Suomen alueella, mikä osaltaan oli johtamassa kesällä 1941 syttyneeseen jatkosotaan. Neuvostoliitto ja Saksa halusivat Petsamon nikkelin, Neuvostoliitto halusi Suomen ”vanhana venäläisenä maana”, ja suomalaiset halusivat hyvitystä epäoikeudenmukaiselle talvisodan rauhalle.

Mikko Uola
Julkaistu Vapaussoturissa 1/2010.

Sotavankeja kuljettanut Altmark norjalaisessa vuonossa brittien valtaamana helmikuussa 1940.

Brittivapaaehtoisia tuli talvisotaan runsaat puolitoistasataa miestä. Armeijan joukkoja tarjottiin, mutta tarjous oli niin epämääräinen, ettei Suomi voinut sitä hyväksyä.

Brittijoukkoja Norjassa. Britit myöhästyivät Norjan operaatiossaan, sillä Saksa ehti ensiksi. Norjassa maihin nousseet britit lyötiin muutamassa viikossa.